Päivitetty 01.09.2014
Ohjelman pdf-tuloste tästä linkistä
Tilaisuus alkaa keskiviikkona klo 11.00 lähtien
tutustumisella Sippola MTY:n karjaan. Korkeatuottoisen noin kolmenkymmenen holsteinlehmän
karjan keskituotokset ovat viime vuosina olleet 11- 11500 kg ja tilalla käytetään
VikingGeneticsin sonneja. Osoite tilalle on Vasunmäentie 248, 62100 Lapua,
josta on noin 60 km:n siirtyminen Ilmajoelle Kalajaisten leirikeskukseen Jurvantie
1410, 61430 Nopankylä.
Klo 13.30 Lounas
Klo 14.15 Adolf Langhout esittelee A.L.H. Geneticsin
toimintaa. Vuonna 1989 perustettu hollantilainen jalostusyritys toimii huippugenetiikan
parissa kaikkialla maailmassa. Karjoille tarjottavat palvelut käsittävät
alkioiden, huippulehmien, jalostushiehojen, ks-sonnien ja tilasonnien välitystä
sekä kotimaahan että ulkomaille, tarjolla on lisäksi neuvontaa
sonnien ja huuhtelueläinten valintaan, genomitestauspalvelua, huuhteluhotellipalvelua,
terveystarkastus ja karanteenipalvelua vientieläimille ym. Myyntitilaisuuksista
merkittävimmät ovat suuri eläinhuutokauppa Tulip Holstein Sale
ja alkiomyynnissä jatkuvasti toiminnassa oleva nettihuutokauppa embryosale.com.
Myös kasvattajanimenä A-L-H on erittäin tunnettu kasvatettuaan
suuren osan maailman menestyksekkäimpiin kuuluvan Markwell Durham Daisyn
EX-92 lehmäperheestä.
Klo15.45 Kahvi
Klo 16.00 Pellon Group aiheena ”Tarjolla tuoretta
rehua - yötä päivää.”
Klo 16.30 AtriaNaudan ja A-rehun palvelut maitotiloille
Klo 17.00 Keskustelua päivän aiheista
Klo 17.30 Majoittuminen ja saunat
Klo 20.00 Ruokailu seisovasta pöydästä
Klo 21.00 Jalostustietovisa ja yllätysohjelmaa
Torstai 26.7.
Klo 10.00 Vierailemme MTY Penttilän vuonna 2011
valmistuneessa pihatossa visiiriruokintapöydillä ja kahden yksikön
RDS-robotilla. Tilalla on noin 75 lehmää ja nykyisin käytössä
pääasiassa Altan sonneja. Osoite tilalle on Ala-Vallintie 247, 61600
Jalasjärvi ja matka Kalajaisten leirikeskuksesta noin 50 km.
Klo 12.00 Vierailemme Liisa ja Juha Vuorelan tilalla,
jonka osoite on Pärintie 64, 61270 Luopajärvi ja matka edelliseltä
tilalta noin 10 km. Vuonna 1997 valmistuneessa lypsyasemapihatossa on 80 lehmää
ja keskituotos on ollut viimeiset viisi vuotta 10200 – 10500 ja pitoisuudet
rasva-% 4,3- 4,6 ja valk.-% 3,6. Tila tekee voimakasta yhteistyötä
toisten viljelijöiden kanssa. Tilalla käytetään nykyisin
Semexin sonneja ja suunnitteilla on robottipihaton rakentaminen.
Osallistuminen päivään jäsenille
ilmainen ja ei-jäsenille päiväohjelman hinta on 15 €. Illallinen
seisovasta pöydästä 18 €. Majoitus Kalajaisissa 8,50 € + aamiainen
5,50 € (huomaa omat lakanat ja kerrossängyissä) tai Hotelli Pitkä-Jussissa
(matka Kalajaisista 23 km)
Sitovat ilmoittautumiset kesätapaamiseen 16.7.2012
mennessä Antti Saarelle siltasaari@netikka.fi tai 044-0556631. Illallinen ja Kalajaisten majoitus laskutetaan
etukäteen.
Kokouspäivä alkaa keskiviikkona 11.4. klo
10.00 alkaen tilavierailulla Lopolan tilalle. Virpi Jokisen ja Jari Loposen
karjassa on noin 70 lehmää ja robottilypsy. Lehmissä on kotimaisten
emälinjojen lisäksi runsaasti 2000-luvun vaihteessa Ranskasta tuoduista
alkioista ja 2000-luvulla Ruotsista tuoduista hiehoista polveutuvia eläimiä
sekä tuontialkioista syntyneitä hiehoja. Tilan hiehojen genomitestitulokset
ovat olleet korkeita.
Osoite tilalle on Sikkiläntie 220, Ylöjärvi,
josta on n. 50 km (40 min) Lapinniemeen.
13.00
Lounas, Holiday Club–Tampereen
Kylpylä, Lapinniemenranta 12
14.00
Vuosikokous
15.00
Holstein VikingGeneticsillä
– tavoitteet ja jalostusohjelma
Holstein-rotukoordinaattori
Claus Langdahl, VikingGenetics
16.30
Kahvi ja huoneiden avainten
jako kokousaulassa
17.00
Pohjoismaisen siemenen vienti
ja vientimarkkinat
Johtaja Sara Wiklert Pettersson,
VikingGenetics International
18.00
Majoittuminen, majoittujilla
kylpylän ja kuntosalin vapaa käyttö
20.00 alkaen illallinen seisovasta pöydästä
Torstai 12.4.
11.00- 12.00 Tilavierailu Taina ja Markku Aspilan
omistamalle Vimmu-Aspilan tilalle Pälkäneelle. Tilalla on 40 lehmän
pihatto. Alkionsiirtoja on käytetty säännöllisesti, ja tuoresiirroilla
on saatu 80% tiineystulokset. Osoite tilalle on Vimmuntie 253, matka Lapinniemestä
noin 45 km (35 min).
12.30 Tilavierailu holsteinjalostajille tutulle Sarkasen tilalle. Inkeri ja
Jyrki Aholan navetta kaikkine eläimineen tuhoutui tulipalossa tammikuun
alussa 2010. Tilalle on valmistunut uusi 150 lehmän robottipihatto, jossa
on nyt 137 lypsävää. Tilalla Länsi-Maito tarjoaa välipalaksi
Valion tuotteita.
Osoite tilalle on Rulja-Sarkasentie 72, matka Aspilasta
noin 32 km (30 min).
Osallistuminen päiväohjelmaan on jäsenille
ilmainen, ei-jäsenille päiväohjelman hinta on 39 €. Parkkimaksu
6 € / 24h.
Majoittuminen, aamiainen ja kylpylän käyttö
67,50 €/hlö 2hh, 1hh 125 €.
Illallinen seisovasta pöydästä 39 €/hlö.
Nettisivut http://www.holidayclub.fi/kohteet/tampereenkylpyla/esittely/
Sitovat ilmoittautumiset 3.4. mennessä Terhi
Lahtinen-Kuortille, sähköpostilla terhi.lahtinen-kuortti@ippnet.fi tai tekstiviestillä 050-5257312.
Majoittuminen ja illallinen laskutetaan etukäteen.
TERVETULOA!
Holsteinpäivät Länsi-Lapissa 8.-10.11.2011
Suomen Holstein Klubin syystapaaminen järjestetään
8-10.11.2011 Länsi-Lapissa, luvassa on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua
alueen parhaisiin karjoihin.
Tiistaina kokoonnumme majoituspaikkaamme Hotelli Merihoviin Kemiin, josta lähdemme bussilla
Ammattiopisto Lappian koulutilalle Tervolan Louelle. Länsi-Lapin karjatalouden
esittelyn, ulkomaisen vieraamme WWS:n Tony Evangelon pitämän esitelmän
ja koulutilan karjaan tutustumisen jälkeen palaamme illanviettoon Hotelli Merihoviin.
Keskiviikkona bussimme vierailee Torniossa Vuokko
ja Esko Kuljun, Tiina ja Aki Mykkälän sekä Sari ja Reijo Korkatin
tiloilla, josta palaamme hotellille illalliselle.
Torstaina bussimme matkaa Simoon, jossa tutustumiskohteina
ovat Marika ja Marko Revon ja Anelma ja Veijo Leinosen karjat.
Lisäksi luvassa tietysti totuttuun tapaan hyvää
ruokaa sekä mukava illanvietto.
Aloitamme tiistaina 8.11. ruokailulla klo 10.00 majoituspaikassamme
Hotelli Merihovissa, Keskuspuistokatu 6-8 94100 KEMI
11.00
Bussi Tervolaan lähtee
hotellin pihasta, päivän matkat yhteensä 115 km (1 h 30 min).
12.15
Saapuminen Louelle
Avaus pj. Antti Saari
Länsi-Lapin karjatalous ja koulutilan toiminta
Maailman suurimpiin ja tunnetuimpiin kuuluvan tänä
vuonna 40 vuotta täyttäneen World Wide Siresin edustaja Tony Evangelo
esittelee yrityksen historiaa ja nykyistä toimintaa.
Keskustelua ja kysymyksiä
14.30 - 15.00 Kahvi,
jonka jälkeen tutustumme koulutilan karjaan.
Karjamestarien Timo Korkala ja Paavo Pallari hoitama
opetusnavetta on robottipihatto ja karjan keskituotos v.2010 oli 55,0 – 11150
- 4,1 - 3,5. Parhaita eläimiä ovat olleet mm. 100-tonnarit Immyli
ja Indira, maan jalostusarvossa parhaana ollut Kalkutta, erittäin hyvällä
menestyksellä näyttelyihin osallistuneet 50-tonnarit Loru ja Rakas
sekä Saari-karjatunnuksella olevat ks-sonnipojat. Karjan lehmät ovat
lähes puhdasta holsteinrotua jo 1970-luvun lopulla aloitetun USA-tuontien
käytön ansiosta.
17.00 – 18.00 Paluu ja majoittuminen Hotelli Merihoviin,
jossa saunomismahdollisuus
20.00
Illanvietto Ravintola Ämmilässä
Keskiviikkona 9.11. lähdemme hotellin pihasta
klo 10.30, päivän matkat yhteensä 111 km (2 h).
11.00
Saapuminen Vuokko ja Esko Kuljun
omistamalle Martin tilalle.
Tilalla on parsinavetta ja karjan keskituotos oli
v.2010 25,0 – 11649 - 4,1 - 3,6. Holsteinia on noin puolet ja parhaana erottuu
sukulinja, johon kuului mm.119 tn lypsänyt Kielo ja kuuluvat noin 16000
kg parhaina vuosinaan lypsäneet kestävät lehmät Ruusu ja
Martin Tähkäpää, lehmäperhettä on tilalla ollut
parhaimmillaan 5 sukupolvea.
12.00 - 12.30 Lähtö
ruokailuun ABC Tornio, josta jatkamme Mykkälän tilalle. Tilan nuori
isäntäväki Tiina ja Aki Mykkälä hoitavat karjaansa
nykyisin parsinavetassa, mutta uusi navetta on valmistumassa ensi kesänä.
Karjan keskituotos oli viime vuonna 64,6 – 10251 – 4,2 – 3,6. Tilan ensikoissa
ja nuorkarjassa on runsaasti erittäin lupaavilta näyttäviä
ja suvultaan mielenkiintoisia eläimiä. Osa tilan maidosta jalostetaan
jäätelöksi ja markkinoidaan Mykkälän Kotijäätelö-nimellä.
15.00 - 16.00 Kahvi
Mykkälän tilalla, jonka jälkeen lähdemme Sari ja Reijo Korkatin
omistamalle Vallilan tilalle. Karjan 33,2 lehmän keskituotos oli v.2010
11658 – 4,1 – 3,7. Tilalla on tällä hetkellä parsinavetta, mutta
uuden robottipihaton on suunniteltu valmistuvan ensi vuonna. Karjan tunnetuin
lehmä lienee ollut 100-tonnari Pivatar, jonka poika Vallilan Vhisky gNTM
+24 on saamassa lähiaikoina tytärarvostelun ja kuuluu aivan parhaimpiin
Suomessa syntyneisiin sonneihin. Erittäin lupaavia ovat gNTM-tuloksiltaan
myös Pivattaren tyttären Ultra Bran pojat Yes-Man ja Air-Man.
17.00 - 18.00 Palaamme
hotellille
19.30
Illallinen Hotelli Merihovissa
Torstaina 10.11. lähdemme hotellin pihasta klo
8.00, päivän matkat yhteensä 160 km (2 h 30 min), kahvi tai välipala
matkan varrella.
9.00
Saapuminen Marika ja Marko
Revon omistamalle Levälän tilalle, pihattokarjan keskituotos v.2010
oli 59,1 – 11319 – 4,3 – 3,5. Tilalta on lähtöisin valiosonni Levälän
Summerboy ja karjan lehmä Usvatuuli palkittiin vuonna 2009 parhaasta jalostusarvosta
NTM +36.
10.30 Lähtö Anelma ja Veijo Leinosen tilalle tutustumaan parhaisiin suomalaissonneihin kuuluvan Uusikummun Torvin kotitilaan. Veijo on monelle tuttu myös karjanjalostus- ja neuvontajärjestöissä tehdyn luottamusmiestyön ansiosta. Tilan eläimistä osalla on sukutaustana aikanaan Tellervo ja Tapani Paloniemen omistama 100-tonnari Kivimäen Ramona. Suvussa on kuusi muutakin satatonnaria ja se on tuottanut aikansa parhaita suomalaissonneja (Vapa, Iiromus, Tamos).
12.15 Lähtö tilalta kohti lentokenttää,
rautatieasemaa ja Merihovi-hotellia.
Tervetuloa!
Osallistuminen päiväohjelmiin, päiväruokailuihin
ja kuljetuksiin on jäsenille ilmainen. Ei-jäsenille päiväohjelmiin
osallistuminen edellyttää vuosijäsenmaksun 50 euron maksamista,
näin myöhään vuoden lopussa kyseinen jäsenmaksu kattaa
myös vuoden 2012.
Osallistujilta laskutetaan majoittuminen, joka sis.
runsaan buffet aamiaisen, iltasaunan sekä kolmen ruokalajin illallisen.
Hinta on 2 hengen hotelli-huoneessa 58 eur/vrk/hlö, yhden hengen huone
88 eur/vrk.
Sitovat ilmoittautumiset ja majoitusvaraukset 10.10.2011
mennessä Markku Matinollille, markku.matinolli@dnainternet.net tai 040-5818243 (mieluiten tekstiviestinä).
Matkustusvaihtoehtoja, etäisyyksiä ja matka-aikoja Kemiin Hotelli Merihoviin tästä linkistä.
Holstein Klubin vuosikokous Kalajoella
Suomen Holstein Klubi ry:n vuosikokous 2011 järjestetään
Kalajoella kylpylähotelli Sanifanissa, Jukupolku 5, Kalajoki.
Tiistaina 15.3.
Keskiviikkona 16.3.
11.00 alkaen tutustuminen Kyösti ja Eeva Uusitalon
karjaan osoitteessa Lepistöntie 30, Kannus.
Holstein klubi tarjoaa jäsenilleen lounaan ja
kahvin. Omakustanteisen illallisen hinta on 28 €. Huoneet voitte varata suoraan
hotellista.
Ilmoittautumiset kokoukseen
27.2. mennessä osoitteeseen siltasaari@netikka.fi.
Jos Holstein-lehmänne on ylittänyt 100 000
maitokilon rajan vuoden 2010 aikana, ilmoita lehmän nimi, isän ja
emänisän nimet osoitteeseen
terhi.lahtinen-kuortti@ippnet.fi 25.2. mennessä.
Markkinointipäivä ja Klubin pikkujoulu Jämsässä 8-9.12.2010
Suomen Holstein Klubin syystapaaminen järjestetään 8-9.12.2010 Jämsän Himoksella. Keskiviikkona pääpuhujina ovat Eurogenes/Diamond Geneticsin Arjan van der Vlis ja JK Eder Holsteinsin omistaja Jan Kolff Hollannista.
Arjan van der Vlis työskentelee Eurogenes/ Diamond Geneticsillä, joka on yksi Euroopan suurimmista alkioiden, jalostuseläinten ja keinosiemennyssonnien välittäjistä. Diamond Genetics omistaa nykyään myös AI Total-nimisen pienen keinosiemennysyrityksen ja USA:ssa toimivan AMS Geneticsin sekä julkaisee Hotspots-lehteä.
Jan Kolff omistaa JK Eder Holsteinsin, tekee
paljon kauppaa sekä alkioilla että eläimillä ja omistaa
tällä hetkellä useita Euroopan kysytyimmistä huuhtelueläimistä.
Torstaina ohjelmassa on tilavierailu Jani Kivilahden
omistamaan Päivölän karjaan, joka on alkio- ja eläinostoin
kasvatettu nopeasti tasokkaaksi jalostuskarjaksi.
Lisäksi luvassa tietysti totuttuun tapaan hyvää
ruokaa sekä mukava pikkujoulu-illanvietto.
Aloitamme keskiviikkona 8.12. kahvilla klo 10.00.
11.00 Avaus pj. Antti Saari
11.05 Eurogenes/Diamond Geneticsin esittely – eläinaineksen
ja alkioiden markkinointi ja markkinat – jalostus tulonlähteenä –
sonni- ja alkiosopimukset
13.00 Lounas
14.00 Esittely kansainvälisistä lehmäperheistä
15.30 Kahvi
16.00 JK Eder Holsteinsin esittely, tavoitteet ja
strategia eläin- ja alkio-ostoissa ja markkinoinnissa
17.30 Majoittautuminen, saunomismahdollisuus ryhmälle
varatussa rantasaunassa
20.00 Illallinen varaamamme tilausravintola Liiterin
pikkujoulupöydässä http://www.himoslomat.fi/pikkujoulut/pikkujoulu-liiterin-joulupoyta.html ja illan viihdyttäjänä vierailee humoristi,
hanuristi Seppo Soittila.
Torstaina 9.12. tilavierailu klo 11 alkaen Jani Kivilahden omistamaan Päivölän karjaan, osoite Sahilantie 4.
Ajo-ohje: Jämsän keskustan kautta tielle
nro 56 kohti Mänttää, 6km ennen Mänttää vasemmalle
Kuorevedentielle, jota 3,1km kunnes Päivölän tilan navetta vasemmalla.
Matka Himokselta 45km.
Tervetuloa!
Osallistuminen päiväohjelmaan molempina
päivinä on jäsenille ilmainen. Ei-jäsenille päiväohjelmien
hinta on 25 euroa. Majoittuminen
(sis. aamiaisen) 2 hengen hotelli-huoneessa 33 eur/vrk/hlö, yhden hengen
huone 52 eur/vrk. Pikkujoulu-illallinen 29 euroa. Myös mökkimajoitusta,
esim.
HimosEasy, 3 mh / mökki (vuodep. 7:lle) http://www.himoslomat.fi/hotellin-alue/himoseasy.html
120 € / mökki /vrk
Koivula, 1mh + parvi, (vuodep. 4-6:lle)http://www.himoslomat.fi/hotellin-alue/koivula.html
89 € /vrk /mökki
Mökkeihin tilattavat lisäpalvelut tarvittaessa:
- Liinavaatteet (sis. lakanat ja kylpypyyhe) toimitettuna 12 € / hlö, pedattuna
15 € / hlö
- Mökkipaketti 3 € / hlö sis. kasvopyyhe, shampoo, saippua, pefletti
- Lähtösiivous 72 € / mökki
Majoitukset ja illalliset laskutamme etukäteen.
Molempiin päiviin sitovat ilmoittautumiset 10.11.2010 mennessä Markku Matinollille, markku.matinolli@dnainternet.net tai 040-5818243 (mieluiten tekstiviestinä). Muistakaa liittää tiedot mihin osallistutte: päiväohjelma, illallinen, majoitus (1hh-2hh-mökki), tilavierailu.
Pohjois-Savon Karjakerho ja Holstein Klubi järjestävät yhdessä kaksipäiväisen kesätapahtuman Juankoskella. Päivät on tarkoitettu valmennukseksi kesän näyttelyihin ja virkistykseksi kesän keskellä.
Maanantaina 5.7. klo 11.00 lounas Savon ammatti- ja aikuisopistolla Muuruvedellä (Hietepohjantie 926, Juankoski). Lounaan jälkeen siirrymme maatalousoppilaitoksen karjan pariin ja saamme vankkaa karjatietoa, jota jakaa John Gribbon, Iso-Britannian Holstein yhdistyksen päärakennearvostelija ja Cremonan European Champion -kilpailun tuomari.
Iltapäivällä siirrymme Kivennavan matkailukartanoon( Kuonantie 280, Juankoski), joka toimii illanvietto- ja majoituspaikkana. Majoitus ja aamiainen 40 €/henkilö. Majoitus on varattava suoraan Kivennavalta puh.( 017) 628 140 tai sähköpostilla kivennapa@kivennapa.com. Kotisivut www.kivennapa.com. Majoituspaikkojen suhteen kannattaa toimia nopeasti, sillä Kivennavalla on rajoitettu majoituskapasiteetti. Muita majoitusmahdollisuuksia löydät www.tahko.com sivuilta.
Kivennavan savusauna lämpiää
meitä varten kauniissa rantamaisemassa. Illan ohjelmaan kuuluu päivällinen
noutopöydästä. Lähiruokaa, salaatteja, lihaa, kalaa ja lisukkeita
18 €/ hlö. Ja illan päätteeksi järjestetään karaoketanssit
ravintolasalissa tai tanssiladossa.
Tiistaina 6.7. on ohjelmassa tilavierailu Raija ja Juha Rissasen tilalla (Lempelänniementie 10, Vehmersalmi) Kuopiossa klo 10.00 – 13.00. Tilavierailun aikana on mahdollisuus tutustua Ala-Korholan tilan eläinainekseen ja uuteen robottinavettaan www.alakorhola.fi Tarjoilusta vastaa NHK-keskus ja Itämaito.
Ilmoittaudu Katja Wemanille 24.6.2010 mennessä puh: 040-5796888 tai s-posti: katja.ammu@pp.inet.fi Lisätietoja antaa Anita Hyvönen anita.hyvonen@faba.fi puh. 0400 614 061. Ilmoittautuessasi mainitse:
1. Osallistutko vain maatalousoppilaitoksella järjestettävään tilaisuuteen.
2. Osallistutko myös päivälliseen ja illanviettoon.
3. Osallistutko tilavierailuun.
4. Osallistut kaikkeen.
Näin osaamme varata sopivan määrän tarjoilua ja suojavarusteita.
Muista varata majoitus suoraan Kivennavan matkailukartanosta!
Ilmoittautumiset ovat sitovia!
Tervetuloa!
Ohjelma 2.12.
10.30 Aloituskahvit
11.00 Jalostusesitelmiä
CRI Europen ja Inimexin toimitusjohtaja Nick Kirby
Isosta-Britanniasta
Cardiffissa Etelä-Walesissa asuva Nick omistaa "sivubisneksenään" myös noin 1500 lehmän lypsykarjatilan USA:ssa.
Nick kertoo:
- urastaan, miten klippaajasta ja handlerista tuli ensin jalostusneuvoja, sitten toimitusjohtaja.
- CRI:n jalostusohjelmasta ja CRI:sta yrityksenä
- näkemyksiänsä tulevaisuuden lehmästä
- genomivalinnasta otsikolla unelmaa vai realismia
CRI Europen Suvi Johansson
- kokemuksia siemenkauppiaana
- Euroopan siemenmarkkinat
- CRI:n sonnivalikoima
13.00 Ruokailu
14.00 Jalostusesitelmät ja/ tai keskustelut jatkuvat
16.00 – 17.00 Kahvi
Kahvin jälkeen majoittuminen ja vapaata aikaa
esim. kylpylässä.
Illalla mahdollisuus Buffet-illalliseen seisovasta
pöydästä, joka on auki klo 22 saakka
Lisätietoa Nokian Edenistä
http://www.rantasipi.fi/Rantasipi/suomeksi/Hotellit/Kylpylahotelli_Rantasipi_Eden.iw3
Ohjelma 3.12.
Aamiainen (tarjolla 7.00- 10.00), aamusauna.
11.00 Tutustuminen Lopolan karjaan ja uuteen pihattoon.
Täysin elementtirakenteisessa, 2008 toukokuussa käyttöön otetussa pihatossa Lelyn A3-lypsyrobotti ja
luonnollinen ilmanvaihto toteutettuna 180 cm korkeilla Lumitherm-”ilmaseinillä” ja
valoharjalla.
Lelyn maahantuojan edustajat ovat paikalla esittelemässä robottia ja kertomassa Lelyn tuotteista sekä tarjoavat kahvit ja grillimakkaraa.
Tila sijaitsee Kurussa noin 40 kilometriä "Edenistä pohjoiseen".
Osoite: Sikkiläntie 220 * 34320 Parkkuu
Hinta jäsenille: päiväohjelma, ruoka ja kahvit ilmainen.
Ei-jäsenille: päiväohjelma, ruoka + kahvit 25 €
(Maksetaan Klubin edustajalle)
Majoitus kahden hengen huoneissa (sis. kylpylän vapaa käyttö, aamusauna ja aamiainen) 69 €/henkilö.
(Maksetaan suoraan Edeniin)
Ilmoittautumiset ja majoitusvaraukset 15.11. mennessä Katja Wemanille
katja.ammu@pp.inet.fi
puh. 040–5796888
Holstein Klubi tarjoaa mahdollisuuden myydä huutokaupalla holsteinrotuisia eläimiä sekä alkiopaketteja.
Klubi pidättää oikeuden rajata myyntiin tulevien eläinten/alkioiden määrää tarvittaessa.
Holstein Klubi toimii ainoastaan huutokaupan pitäjänä, eikä Klubi vastaa kaupantekoon liittyvistä asioista mitenkään muutoin kuin välittämällä tiedot ostajan ja myyjän kesken sekä tarjoamalla internet sivuiltaan tilaa huutokaupalle.
- Huutokauppa-aika alkaa tiistaina 7.10. klo 00.00.
- Huutokauppa loppuu tiistaina
14.10.2008 klo 21.00 kuitenkin niin, että kohteet suljetaan 5 minuuttia
viimeisen tarjouksen jälkeen. Tällöin kaikilla on mahdollisuus
vastata viimehetkillä jätettyihin tarjouksiin.
ESIMERKKI: Viimeinen huuto on tehty 14.10 klo 20:59 niin seuraava huuto
on mahdollista tehdä vielä klo 21:03. Näin voidaan jatkaa niin
kauan kuin uusi huuto tehdään 5 minuutin sisällä.
- Eläimen ilmoittautumismaksu huutokauppaan on 25 euroa jäseniltä ja 50 euroa ei- jäseniltä. Ilmoittautumismaksuja ei palauteta, vaikka eläin jäisi myymättä tai se poistetaan huutokaupasta jostain syystä kesken huutokaupan.
- Hintavarauksen allekin voi tarjouksia jättää, mutta myyjä voi halutessaan kieltäytyä myymästä eläintä/alkiopakettia alle hintavarauksen hinnan.
Tiedot myytävästä eläimestä:
- Karjan tulee olla bvd-vapaa ja myytävästä eläimestä pitää olla voimassa oleva salmonellanäyte.
- Myytävät eläimet ilmoitetaan sähköpostitse 1.10.2008 mennessä Krista Kataralle kristak2@saunalahti.fi tiedoissa pitää näkyä:
- myyjän yhteystiedot
- eläimen nimi, suku kaksi polvea taaksepäin, tuotostiedot.
- sekä vapaaehtoisesti voi kertoa myytävän jalostusarvoista, raksuista, luokituksista tai sukua pidemmälle kuin emänisään asti, sekä muuta myyjän tärkeänä pitämää tietoa. Huutokauppa ilmoitukseen mahtuu 3 kuvaa, joista yhden on oltava myytävästä eläimestä. Myytävän eläimen kuvaa ei saa muokata millään tavoin.
- Hintavaraus, eli toivottu minimi hinta eläimestä/alkiopaketista. Jos korkein tarjous jää hintavarauksen alle, myyjä voi halutessaan joko myydä eläimen tällä hintaa tai hylätä tarjouksen.
- Myyjä vastaa kaikista hänen eläimestään/alkioistaan annetuista tiedoista.
Myyjä:
Ilmoittaessaan eläimen/alkiopaketin huutokauppaan myyjä sitoutuu myymään eläimen eniten tarjonneelle henkilölle huutokauppa-ajan päättyessä 14.10.2008, mikäli myyjän eläimelle laittama hintavaraus on ylittynyt.
Tämä sitoutuminen merkitsee sitä, ettei huutokaupattavaa eläintä voi samanaikaisesti myydä toista kautta.
Ostaja:
- Ensimmäistä tarjousta jättäessään ilmoittaa nimensä tai käyttämänsä nimimerkin ja yhteystietonsa huutokauppa palstan ylläpitoon kristak2@saunalahti.fi
Tarjouksia voi tämän jälkeen jättää myös nimimerkillä. Kaikki tarjoukset joista ei ole ilmoitettu huutajan tietoja ennen ensimmäistä huutoa ylläpitoon, poistetaan huutokaupasta.
- Huutokauppa osioon saa kirjoittaa vain tarjouksia numeroina. Kaikki muut viestit poistetaan välittömästi. Lisätietoja eläimestä/alkiopaketista voi kysyä suoraan myyjältä, yhteystiedot löytyvät myynti-ilmoituksista.
- Hintoihin lisätään alv 22%.
- Kun ostaja on tehnyt tarjouksensa, sitä ei enää voi perua, vaan se on voimassa kunnes joku tekee sitä korkeamman tarjouksen. Korkeimman tarjouksen tehnyt on sitoutunut ostamaan eläimen/alkiopaketin huutokauppa-ajan päätyttyä.
- Maksu eläimestä tai alkiopaketista tapahtuu käteisellä tai pankkisiirrolla suoraan eläimen myyjälle 2 viikon kuluessa huutokaupasta, mikäli myyjä ja ostaja eivät toisin sovi.
- Eläintä ei luovuteta tai alkiopakettia lähetetä ostajalle ennenkuin koko kauppahinta on maksettu tai päästy velasta myyjän kanssa sopimukseen.
- Ostaja järjestää eläimen kuljetuksen 2 viikon kuluessa huutokaupasta, elleivät ostaja ja myyjä toisin keskenään sovi.
Tarkennuksia sääntöihin 6.10.2008
Mikäli huutokauppakohteesta joudutaan
poistamaan ilman tunnistetietojen ilmoittamista tehty tarjous, sen jälkeen
tehdyt tarjoukset muutetaan niin, ettei niiden tekijöille aiheudu epäoikeudenmukaisuutta.
Mikäli huutokauppakohteesta joudutaan poistamaan ilman tunnistetietojen
ilmoittamista tehty tarjous, sen jälkeen tehtyjä korotuksia voidaan
voidaan järjestäjän toimesta laskea tai poistaa, jos niiden tekeminen
ei olisi ollut tarpeen ilman poistettua tarjousta. Pääsääntöisesti
hintaa lasketaan poistetun tarjouksen verran ja/ tai tarpeettomat korotukset
poistetun jälkeen jätetään huomioimatta.
ESIMERKKI: Hinta on 2000, johon tehdään 50 euron korotus= 2050, mutta
korottaja ei ole ilmoittanut tietojaan. Tämän jälkeen edellisen
korotuksen tietonsa ilmoittanut tekijä nostaa hintaa 50 =2100. Tietonsa
ilmoittamatta jättäneen tarjoajan korotus poistetaan, ja hinta lasketaan
takaisin 2000, korottaminen ei olisi ollut tarpeen, koska kukaan tietonsa ilmoittanut
ei ole nostanut hintaa edellisen korotuksen jälkeen. Ratkaisut tekee Jari
Loponen huutokaupan järjestäjän valtuuttamana.
Klubin edustaja ilmoittaa huutokaupan päätyttyä voittavan tarjouksen
tehneen henkilön tunnistetiedot myyjälle sähköpostitse.
Korkeimman tarjouksen jäädessä
alle hintavarauksen, Klubin edustaja ilmoittaa tarjouksen tehneelle hyväksyykö
myyjä tehdyn tarjouksen.
Voikoskentie 138, www.orilampi.com
Ohjelma
10.00 Vuosikokous ja tulokahvi
11.30 lounas
12.30 Esitelmät
*Lars Nielsen, Sonnianalyytikko, Viking Genetics
-Miten sonniohjelma toimii, sonninemä- ja isävalinta
ja analyytikon toimenkuva Viking Geneticsillä.
*Jukka Pösö, FABA-jalostus
-NAV kokonaisjalostusarvo, keskustelua ja palautetta
esityksen lomassa/ jälkeen aiheesta.
15.30 Kahvi
16.00 Tilavierailu, Paula ja Pekka Kankfeltin tilalle,
Näkkimistönkuja 11, Valkeala
Tilan
kylmäpihatossa lypsää kaksi Lelyn robottia
Lounasruokailu Puffet-pöydässä ja kahvi jäsenille ilmainen, ei-jäsenille yhteensä 22 euroa.
Ilmoittautumiset 26.3.08 puoleen päivään
mennessä Sari Vanhatalolle s-j.vanhatalo@pp.inet.fi tai 040–5776111
Mahdollisuus yöpymiseen Orilammen majalla. Kokousta
edeltävä yö 66 €/huone.
13.00 Kokoontuminen Lahja ja Martti Hakulisen luona, karjaan tutustuminen. Osoite Laajakummuntie 71 A, 72400 Pielavesi. Tilalla uusi robottipihatto.
15.30 Tervetuliaiskahvi majoituspaikka Panganrannassa.
World
Wide Sires:n edustajan Tony Evangelon esitelmä
FABA:n ajankohtaiset kuulumiset: Auli Himanen
30 vuotta suomalaista holsteinjalostusta: Markku Matinolli
18.00 Majoittuminen
19.00 Illallinen ja iltajuhla, karaokea ym.
Seuraavana päivänä:
10.30 Tutustuminen Tatu Wemanin ja Katja Pitkäsen karjaan Lapinlahdella. Tilalla uusi lypsyasema-pihatto.
Hinta jäsenille: päiväohjelma, kahvi
ja illallinen ilmainen.
Ei-jäsenille: päiväohjelma + kahvi 10
e, illallinen 15 e.(Maksetaan Klubin edustajalle.)
Majoitus ja aamiainen kaikille 37 e.(Maksetaan suoraan
yrittäjälle)
Enintään 50 henkilöä mahtuu mukaan.
Majoituspaikan nettisivut http://www.panganranta.fi
Rakennepäivä ja holsteinhuutokauppa
Siikaisissa 29.8.2007
(Vanhatalonkuja 15, 29860 OTAMO).
Ohjelma:
10.30 Holstein Klubin vuosikokous ja kokouskahvit
11.30 alkaen keväinen Holsteinpäivä
11.30 Pohjoismaisten sonnien omistuksen periaatteet, jalostusaineksen tuonti ja vienti
Suvi Johansson Faba
12.00 USA:n jalostusarvot, eläinaines ja maidontuotanto
Cord Hoeltje CRI International
(CRI:n sonneja esim. Suomessa käytetyt Toystory, Sharky, Encino)
13.00 Ruokailu ja kahvi
13.45 CRI:n jalostuohjelma ja sonnit
Cord Hoeltje CRI International
14.45 Siirrytään Mäki-Leppälän tilalle
Omistajat Saila Mäki-Leppälä ja Marko Kiiltomäki
Tilalla 40 holsteinfriililäis-lehmää ja yksi sk.
Parsinavetta rakennettu -98 ja jatkettu 2002, tuotos n.10 000 kg
Juuri hankittu toimilupa ja oma typpisäiliö
Kuhapirtiltä matkaa 6-7 km
Ajo-ohje www.kuhapirtti.fi
Ilmoittautumiset ruokailun järjestämiseksi ke 12.4. mennessä Sari Vanhatalolle
sähköposti s-j.vanhatalo@pp.inet.fi tai 040-577 6111
(mieluiten tekstiviesti, koska olen lomamatkalla).
Hallitus
Tulevia näyttelyitä:
10.-11.6.06 Tyylikäs, Haapavesi
8.7.06
Yllätys, Hyvinkää
3.-6.8.06 Farmari,
Seinäjoki Holsteinin vuosinäyttely
12.8.06
Muurikki, Anjalankoski
19.8.06
Satakunta, Kankaanpää
Nyt siis katselemaan karjaa ”sillä silmällä”
ja valitsemaan osallistujia kesän näyttelykehiin! Rohkeasti mukaan!
Jäsenmaksu vuodelle 2006 on entinen 50 euroa tilaa kohti. Pankkisiirrot lähetetään pikapuoliin
Holstein Klubi järjestää
Holstein-päivät 30.11.- 1.12.2005
Holstein-päivät
ja pikkujoulu-illanvietto 30.11.-1.12.2005
Pirkanmaalla
Ohjelma
30.11.keskiviikkona:
10.00 Aloitetaan
kahvilla Viljakkalan Nisun Metsästysmajalla
10.30 Dansiren Søren Olesen kertoo tanskalaisista sonneista ja Tanskan jalostusohjelmasta
12.00 Lounas
12.30 NHK-keskuksen puheenvuoro
13.00 Tutustuminen
Kataran tilan holstein-eläimiin
ja uuteen Robora-pihattoon
16.00
Majoittuminen Ikaalisten Kylpylään ja vapaata aikaa esim. kylpylässä.
20.00
Illallinen
Ohjelma
1.12. torstaina
Aamupalan
ja allasosaston jälkeen noin klo 11.00 lähdemme tutustumaan Kuortin
holstein-eläimiin ja robotti-pihattoon
Osallistuminen
päiväohjelmaan on molempina päivinä ilmainen
Majoittuminen
Ikaalisten Kylpylä-Hotelliin pakettihintaan
64euroa/hlö 2 hengen huoneissa.
Hinta
sisältää yöpymisen, aamupalan ja kylpylän allasosaston
käytön (illalla ja aamulla 2 tunnin ajan) sekä kuntosalin vapaan
käytön,
ohjatut
liikuntaryhmät ja liput illalla ravintolaan, jossa esiintyjänä Tomi
Markkola & Fernet.
Illallisen
hinta on 23 euroa/hlö + juomat (perushinta
sisältää
jääveden).
Huonevarausten
ja illallisen järjestämisen takia ilmoittautuminen 13.11. mennessä jos
haluat majoittua kylpylään.
Pelkkään
päiväohjelmaan osallistujille
viimeinen ilmoittautumispäivä 22.11.
Ilmoittautumiset
Sari Vanhatalolle s-j.vanhatalo@pp.inet.fi tai
puhelimitse 040-5776111 (mieluiten tekstiviestillä).
TERVETULOA
HOLSTEIN PÄIVILLE PIRKANMAALLE!
Ajo
ohje Nisun metsästysmajalle Tampereelta päin:
3-tietä
Tampereelta Hämeenkyröä
kohti,käännytään
ennen Hämeenkyrön keskustaa oikealle Viljakkala
9.Ajetaan Viljakkalan keskustan ohi
kohti Parkanoa ja Luhalahtea kunnes
oikealle Nisunperä 4.Ajetaan n.3-4km ja käännytään
vasemmalle Väinänperä,(Väinänperäntie) Metsästysmaja
n.400m vasemmalla.Kataran uusi
navetta on toisella puolen tietä miltei vastapäätä.
3-tietä
Parkanosta
päin:
Parkanosta
n.13km kääntyy vasemmalle Viljakkala,Luhalahti.Ajetaan
(reilusti 20km) Tevaniemen ja Luhalahden läpi,ja
Luhalahden keskustan jälkeen
kääntyy vasemmalle Nisunperä 4.Ajetaan n.3-4km ja käännytään
vasemmalle Väinänperä,(Väinänperäntie) Metsästysmaja
on n.400m vasemmalla.Kataran uusi
navetta on toisella puolen tietä miltei vastapäätä.
Virrat,Kuru
suunnalta:
Ajetaan
Kurun ohi kohti Ylöjärveä
ja Tamperetta,kunnes oikealla ST 1
huoltoasema ja kioski,käännytään
kohti Viljakkalaa (Kyrönlahdentie).Ajetaan
kunnes tulee oikealle Luhalahti 10
(Mäihälahdentie) jota ajetaan n.5km ja oikealle Väinänperä
3 (Väinänperäntie)
josta n.400m ja metsästysmaja vasemmalla,Kataran
uusi navetta miltei vastapäätä.
HUOM.Kurusta
päin tulevat: Karhen kohdalla lukee myös Väinänperä,älkää
kääntykö vielä siitä vaan vasta Luhalahti
10 kohdalta.
Holstein
Klubi ja alueelliset lypsykarjajalostuksen kehittämishankkeet järjestävät
rakennejalostuksen neuvonta- ja keskustelupäiviä seuraavasti:
ti
25.10. Jari
ja Hanna Laine, Pertteli
ke 26.10. Terhi ja
Raimo Kuortti, Ikaalinen
to 27.10.
Toivakan metsäkoulu (ohjelma tästä)
Jussi
ja Anna Lappalainen, Siilinjärvi
pe 28.10.
Hotelli-ravintola Puustelli (ohjelma tästä)
Eira
Halmekangas ja Timo Liinamaa, Nivala
Päivien aikana on opastusta rakenteen arviointiin sekä
luentojen että käytännön esimerkkien avulla.
Pääkouluttajana toimii Gill Zeilon
Ruotsin Holsteinyhdistyksestä